perjantai 5. heinäkuuta 2013

Antalya

Yksi Turkin nopeimmin kasvava kaupunki Antalya on yksi Euroopan suosituimmista rantakohteista. Se on myös Turkin tärkein rantalomakohde, sillä noin 30 prosenttia kaikista Turkkiin matkaavista turisteista suuntaavat Antalyaan.

Antalyan ihanteellinen sää tuo kaupunkiin vuosittain tuhasia turisteja, eikä ihme; täydellinen yhdistelmä aurinkoa, hyvää ruokaa sekä historian havinaa tekevät Antalyasta huippuluokan kohteen. Kilometrien pituisten hiekkarantojen ansiosta Antalyaa onkin kutsuttu Turkin Rivieran pääkaupungiksi.

Antalya ei kuitenkaan ole pelkkää aurinkoa ja hiekkarantaa, sillä kaupungista ja sen lähialueilta löytyy tekemistä kaiken ikäisille. Antalyassa onkin erityisen kukoistava kulttuurielämä ja matkailijan on suositeltavaa tutustua myös tähän puoleen kaupungista. Parin kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Antalyan museon kokoelma sisältää arkeologisia löytöjä antiikin ajoilta. Hieno kokoelma esittelee Lyykian muinaisen valtakunnan sekä Rooman valtakauden aikaisia veistoksia ja muuta esineistöä. Hiekkarantojen hälinästä museossa käynti on erittäinen suositeltava kohde myös niille, joita antiikin historia ei juurikaan kiinnosta.

Antalyan vanha kaupunki Kaleici on jo itsessään vierailun arvoinen. Vanhassa kaupungissa voi matkailija löytää kuuluisat Kesik Minaren eli rikkoutuneen minareetin, Hidirlik Kalesi tornin sekä Hadrianuksen portin, joka johtaa kaupungin ulkopuolelle sijaitsevaan Plaza Cinemas elokuvateatteriin.

Kulinaristit löytävät kaupungista herkullisia ravintoloita. Tarjolla on makuja ympäri maailman, mutta paikalliset herkut ovat vertaansa vailla. Keitot, erilaiset leivät kuten pide, lavas ja lahmacun, sekä tietysti erilaiset kebabit ja grilliruoat ovat tyypillisiä alueen ruokia. Ei sovi unohtaa myöskään juomapuolta; paikalliset oluet ja viinit ovat tyypillisiä Turkin makuja ja mikä parasta, eivät ole hinnalla pilattuja!

7 kommenttia:

  1. Olen käynyt monta kertaa Rodoksella ja käväissyt siellä Turkin puolella vain pikaiseltaan. Onko Antalya puhdas ja turisteille turvallinen, eli uskaltaako esimerkiksi salaatteja syödä ja liikkua yöllä? Ainakin Marmariksessa käväistessä meitä kehotettiin syömään vain kuumennettuja ruokia. Saakos yksin matkaava naisihminen muuten nauttia lomastaan rauhassa, vain onko joku Hasan aina hameenhelmaan liimautuneena? Antalya vaikuttaa kiinnostavalta kohteelta rantoineen ja nähtävyyksineen, mutta kaipaisin kysymyksiin vastauksia, ennen kuin uskallan varata matkaa...

    VastaaPoista
  2. Itsekin varoisin Turkin puolella kylmiä ruokia ja salaatteja, tuttu sai Bodrumissa ilkeän vatsataudin tuliaisiksi.Useimmissa ravintoloissa ne varmaan on jo turvallisia, mutta kurjaa, jos loma menee pilalle. Irtojätelöäkään en ottaisi, parempi napata kiskan pakastimesta pakattu! Mitä Hassaneihin tulee, voit tosiaan löytää sellaisen hameesi helmaan liimautuneena, vaikka ovat alkaneet jo oppia, että se "ei" tarkoittaa ei.

    VastaaPoista
  3. Antalya on kaunis aurinkolomakohde, mutta laahaa mielestöni laadussa selkeästi Kreikan saarten perässä. En tiedä onko syynä paikallisten uskonto ja siitä johtuvat käsitykset ja tavat vai mikä. Toisaalta Antalya on myös edellesiä uudempi kohde, joten kait sielläkin parin kymmenen vuoden päästä jo osataan paremmin asiakaspalvelu ja esimerkiksi hygieniapuoli. Itse olen mies, joten en osaa noiden Hassanien sinnikkyydestä sen enempää kertoa.

    VastaaPoista
  4. Enpä suosittelisi yksinäiselle naisihmiselle mitään Turkin kohdetta Istanbulia lukuun ottamatta. Turkkilaisilla miehillä näyttää olevan se käsitys, että "vanhakin" nainen on siellä ilman muuta etsimässä seuraa tai että ainakin hänen tulee hyväksyä kyseisen miekkosen tarjous nähtävyyksien näyttelystä...no ne nähtävyydet arvataan. Eivätkä muuten sitten hevillä usko kieltäytyvää, pitää ihan suuttua ja sittenkin tietysti pikapuoliin tulee joku toinen herhiläinen kimppuun. Istanbulissa en ole samaa kokenut, siellä sain ihan rauhassa kuljeskella kaupungilla niin päivällä kuin yöllä. Turkin rantakohteet sopivat lapsiperheille, miehille tai suuremmalle naisporukalle. Paikallisten naisten en ole koskaan kuullut tai nähnyt hätyyttelevän turistimiekkosia...

    VastaaPoista
  5. Minulla juuri Istanbulissa on kaiken maailman mehmetit heti roikkumassa kiinni. Muualla olen saanut olla paljon enemmän rauhassa ja olen kiertänyt Turkin isoja kaupunkeja, Lyykian rannikkoa, sisämaata ihan YKSIN. Piialla ei näytä oikein olevan faktat selvillä. Istanbul on meluisa, kunnon RYSÄkaupunki.

    VastaaPoista
  6. Antalya on kaunis ja rauhallinen rantakohde ihanan Välimeren rannalla. Sen suosio on viimeisen vuoden aikana saanut kolhuja syistä, joilla ei ole mitään tekemistä Antalyan itsensä kanssa.Eli Turkin ammuttua alas venäläisen hävittäjän Syyrian selkkauksen vuoksi venäläiset kaikkosivat turkkilaisista lomakohteista ja sittemmin etenkin nuo Istanbulissa tapahtuneet terroriteot ovat saaneet monet välttämään kaikkia Turkin kohteita. Antalyassa on kuitenkin ollut aivan yhtä seesteistä kuin ennenkin,itse olin siellä juuri kuukausi sitten ja voin sen omakohtaisesti todistaa. Turvallista oli,kaikki pelasi loistavasti ja nytoli toisaalta enemmän tilaa ympärillä ja hinnat hieman tippuneet turistimäärien vähenemisen vuoksi.

    VastaaPoista
  7. Entäs kohteessa myytävät nahka- ja kultatuotteet, ovatko sitten tosiaan aitoja? Itselle ei ole helppo myydä muovista laukkua mahkaisena, mutta monella ei välttämättä ole samaa alan kokemusta ja nykyään keinonahka on jo aika taitavasti valmistettua ja muistuttaa kovasti aitoa. En nyt kehoita kolttamaan sitä yhdestä nurkasta, nahkahan ei pala kuten muovi... mutta olkaa varovaisia ja miettikää, onko hinta sen arvoinen, ettette pety liikaa, jos ostamanne tuote osoittautuukin keinonahaksi.

    VastaaPoista

Paikkoja ja ihmisiä

Maita ja kaupunkeja joista on omakohtaista kokemusta. Aina kun ehdin, yritän kirjoittaa yhdestä kohteesta tai kokemuksesta. Kommentoikaa lukemaanne ja tuokaa omia kokemuksianne ja näkemyksiänne peliin.