sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tukholma



Tukholma, Ruotsi

Tukholma on Ruotsin pääkaupunki, sekä pohjoismaiden suurin kaupunki noin 900000 asukkaallaan.  Tukholman kantakaupungin alue muodostuu 14 Mälaren-järven saaresta , jotka ovat liitetty toisiinsa noin 50 sillalla. Mälaren virtaa Baltianmereen Tukholman saariston läpi. Kaupungissa on sekä klassista -, että modernia arkkitehtuuria, ja lisäksi valloittava vanhakaupunki, Gamla Stan. Tukholman alueesta 30% ovat vesiväyliä ja toiset 30% viheralueita. Ilmanlaatu on Euroopan kolmanneksi paras, Berliinin ja Kööpenhaminan jälkeen.

Historia
Tukholma ei ole Ruotsin vanhin kaupunki, vaikka niin luulisi. Sigtuna oli Ruotsin ensimmäinen pääkaupunki, kunnes merirosvot valtasivat sen vuonna 1178, jonka jälkeen ruotsalaiset alkoivat rakentaa linnoituksia Målarenin alueelle. Yhdestä rakennetusta linnoituksesta syntyi Gamla Stan, Tukholman vanhakaupunki. Mälarenin alueesta syntyi vähitellen tärkeä kauppakaupunki, sen ollessa ainoa vesiyhteys Baltianmereen, joka syrjäytti Uppsalan kaupankäynnin ykköskaupunkina. Kun kuningas Kustaa Vaasa vapautti Tukholman vuonna 1523, kaupunki pysyi kaupankäynnin keskuksena kunnes Göteborg myöhemmin tuli tärkeimmäksi kansainväliseksi kauppakaupungiksi. 1700-luvulla Tukholma toimi Ruotsin imperiumin tukikohtana.
                       
Tukholman kaupungissa on jopa 1300-luvulta säilyneitä rakennuksia, joka osin johtuu siitä, että Ruotsin valtio pysyi maailmansotien aikana koskemattomana. Toisaalta vanhoja rakennuksia purettiin vuosien 1955-1975 välillä suuren "modernisoinnin" tieltä, joka oli Euroopassa kyseisenä aikana yleistä.

Sää ja ilmasto
Huolimatta Tukholman pohjoisesta sijainnista sen sää on ympäri vuoden melko lauhkeaa. Pohjoisesta leveyspiiristänsä johtuen auringonvalon määrä vaihtelee todella radikaalisti vuodenajasta riippuen. Keskikesällä aurinko voi paistaa jopa 18 tuntia vuorokaudessa, kun esimerkiksi joulukuussa voi olla valoisaa vain 6 tuntia vuorokaudesta. Kesällä Tukholmassa on lämmintä (keskimäärin yli 20C päivittäin), ja sateisin aika on kesällä sekä syksyllä. Talvella lunta sataa samaan tapaan kuin Etelä-Suomessa.

Liikkuminen
Julkinen liikenne on helppo keino liikkua Tukholman alueella. Halvat vaihtoehdot ovat bussit, metro, lähijunat, tai vaikkapa polkupyörän vuokraaminen. Taksit ovat melko kalliita ja hinnat vaihtelevat suuresti eri taksien keskuudessa. Ennen taksiin astumista kannattaa katsoa taksin ikkunassa oleva lappunen, joka kertoo kuinka paljon 10 kilometrin tai 15 minuutin matkasta korkeintaan veloitetaan. Reilu hinta kyseisestä matkasta on yleensä 300 kruunua.

Nähtävyydet
Tukholmassa on paljon nähtävän arvoisia kohteita kaupungintalosta Tukholman saariston kauneuteen. Kuninkaalliset palatsit, esimerkiksi Tukholman palatsi, Drottningholm ja Haga sallivat turistien tutustua monarkian perinteisiin. Museoiden ystäville tärkeimmät kohteet ovat muun muassa Vaasa museo ja Skansen. Myös paljon muita museoita, taidegallerioita ja näköalapaikkoja on kaupungissa paljon. Yhtenä tärkeimpänä nähtävyytenä on tietenkin Gamla Stan, joka puuskuaa historiaa vierailijoiden kasvoille.

Aktiviteetit
Ulkoilmaihmiselle on paljon tekemistä vuoden ympäri. Talvisin luonnosta pääsee nauttimaan hiihtäen Tukholman laduilla, vaeltaen metsän siimeksessä tai luistellen lukuisilla ulkojäillä. Kesäisin voi harrastaa vuosittain yhä suositummaksi tullutta maastopyöräilyä, kajakilla kulkemista saaristossa tai vaikkapa retkeilyä.
                      Kaupungin alueella on ohjattuja kierroksia turisteille. Matkailija voi hypätä laivaan, taksiin tai bussiin ja nauttia ajelusta, tai osallistua ohjatulle kävely- sekä pyöräilyretkelle niin halutessaan. Liikunnan ystäville harrastusmahdollisuuksia on paljon, elokuvateattereita riittää ja shoppailijat voivat tyhjentää lompakkoaan lukuisissa kauppakeskuksissa.

Ruoka ja juoma
Ruokailu laadukkaissa ravintoloissa voi olla kallista. Hinnat vastaavat melko yhtenevästi Suomen tasoa. Pikaruokapaikat, baarit ja pubit toisaalta ovat halpoja vaihtoehtoja. Monet ravintolat sulkevat keittiönsä jo kello 22:00, joten matkailijan on syytä etsiä illallispaikkansa melko aikaisin illalla. Päivisin voi käydä kahvittelemassa useissa Tukholman kahviloissa, joita löytyy pienistä yksityisyrityksistä suuriin brändeihin. Santsikuppi kahvia on monissa paikoissa ilmainen, joten kupin täydennystä kannattaa kysyä!
Hanavesi Tukholman alueella on todella korkealaatuista, joten pulloveteen ei tarvitse rahojaan tuhlata!


Muuta luettavaa Tukholmasta ja Ruotsista:


4 kommenttia:

  1. Pakko myöntää, että Tukholma houkuttelee Helsinkiä tehokkaammin turisteja, myös meitä suomalaisia. Sen sijainti on kaunis, arkkitehtuuri mahtavaa ja nähtävää vanhalla kaupungilla riittää loistavasti. Jostain syystä siellä vaan viihtyy paremmin kuin omassa pääkaupungissamme, vaikka ollaan kuinka koetettu tehdä Hesallekin kasvojenkohotusta. Hintatasoltaan Tuklholma ei tietysti kilpaile Etelä-Euroopan aurinkokohteiden kanssa,mutta laatu on sitten taattua aivan kaikessa. Olokin on sopivan turvallinen, jopa huonolla kouluruotsilla matkaavalle, ja englannilla pärjää todella hyvin.

    VastaaPoista
  2. Olipa loistava esittely Tukholman olemukseen ja tunnelmaan. Itse en siellä ole vielä erityisemmin kierrellyt, koska olen käväissyt naapurimaan pääkaupungissa risteilyn osana. Silloin vaan on valitettavasti aina kiire eikä keskustaa kauemmas juurikaan ehdi mennä. Tuosta ainakin itse sain innoitusta varata ihan kunnon Tukholman-matkan muutamaksi päiväksi, ja nyt sitten jo tärkeimmät vinkitkin on valmiiksi luettu! On aina helpompi mennä uuteen kohteeseen, kun tietää tavoista ja hyvistä ruokapaikoistakin, niiden nähtävyyksien lisäksi.

    VastaaPoista
  3. Tukholma on ihana kesäkohde! Se nimittäin omaa kauniin vihreän ilmeen ja merellinen sijainti antaa omaa suloaan. Hintataso on tietysti kesäsesongin aikaan korkeampi majoituksen osalta, mutta ero kannattaa maksaa. Arkkitehtuurillisestikin Tukholmassa on enemmän näyttäviä rakennuksia kuin Hesassa, ja sen kahvilakulttuuri vie mennessään.

    VastaaPoista
  4. Tuohon nähtävyyksien listalle lisäisin itse ainakin uuden ABBA-museon, joka tarjoaa iloa ja oppia musiikin maailmassa, aivan kaikenikäisille. Vaikken itse olekaan varsinainen ABBA-fani, osoittautui museo erittäin kiinnostavaksi, oli kiva katsella esimerkiksi esiintymisasuja, jotka silloin 1970-luvulla olivat nykykatsomuksen ja muodin mukaan aika naurettavia. Tutut sävelet soivat ja mukaan voi jokainen ostaa jonkin legendaariseen bändiin liittyvän muistoesineen museokaupasta.

    VastaaPoista

Paikkoja ja ihmisiä

Maita ja kaupunkeja joista on omakohtaista kokemusta. Aina kun ehdin, yritän kirjoittaa yhdestä kohteesta tai kokemuksesta. Kommentoikaa lukemaanne ja tuokaa omia kokemuksianne ja näkemyksiänne peliin.