New York
![]() |
New York - Retrojuliste |
New York on muodostunut pääosin kolmelle saarelle.
Kaupunki jaetaan
viiteen hallinnolliseen osaan, joista Manhattan
on kaupungin ydinkeskus ja täten myös tiheimmin asuttu alue. Suurin osa
tunnetuimmista nähtävyyksistä sijaitsee Manhattanin alueella. Brooklyn on
kaupungin väkirikkain kaupunginosa yli kahden ja puolen miljoonan asukkaan
voimin. Queens puolestaan on suurin pinta-alaltaan. Kaupungin ainut osa, joka
sijaitsee mantereella, on pohjoisen Bronx. Staten Island on pienin ja sinne
pääsee ainoastaan lautalla.
New Yorkin nähtävyydet vetävät puoleensa vuosittain 47
miljoonaa turistia ja on yksi maailman suosituimmista matkailukohteista. Kaupunki
tarjoaa lukemattoman määrän erilaisia aktiviteetteja ja muutaman päivä New
Yorkissa ei ole tarpeeksi näiden kaikkien tutkisteluun. Päivisin nähtävyyksien
kiertely ja ostoskierrokset yhdessä maailman parhaassa shoppailukohteessa sekä
hulppea yöelämä tekevät New Yorkista täydellisen kaupunkilomakohteen.
New Yorkissa voi vierailla ympäri vuoden, mutta säätiedot on
suositeltava tarkastaa ennen lomalle lähtöä. Keväisin ja syksyisin lämpötilat
ovat viidentoista asteen molemmin puolin, kun taas kesällä mittari kohoaa yli
kolmenkymmenen asteen helteisiin. Talvet ovat leutoja ja lumisateiden
mahdollisuuttakaan ei sovi sulkea pois. Satoi tai paistoi, New York ei jätä
ketään kylmäksi!
Taidankin valita New Yorkin seuraavan kaupunkiloman kohteeksi! Se taitaa olla yksi maailman monipuolisimmista kohteista, mutta kertokaapa, miten siellä parhaiten huolehtii turvallisuudestaan ja muutama päänähtävyys olisi kiva jo valita valmiiksi ennen matkaa. Keneltä muuten saa edullisimmat lento+hotelli paketit, ja mistä voisi etsiä teatterilippuja?
VastaaPoistaNähtävyyksien osalta voisin mainita ainakin Vapaudenpatsaan, Central Park -puiston, entisten tornien tilalle nouseen One World Centerin, Yankees Stadiumin ja Times Squaren ja sitä ympäröivän teatterialueen Broadwayn.Turvallisuuden puoleen sanoisin, ettei keskiyön jälkeen kannata liikkua metrolla kuin Manhattanin alueella, ja pysytellä muutenkin niillä tunnetuimmilla tursitialueilla, jollei halua yllätyksiä. Kaduilla saa New Yorkissakin olla tarkkana, mutta niin saa tietysti Hesassakin, muuten voi lompakko saada siivet alleen. Lisätietoja voit lukea vaikkapahttp://kaupunkilomalle.com -sivustolta
VastaaPoista