perjantai 3. huhtikuuta 2015

Rodos





Lomakohteena Rodos

Kreikan Rodos -saari on suomalaiselle matkaajalle ystävällinen lomakohde. Yövyimme All-Inclusive -lomallamme Ixian alueella Avra Beach Resort -hotellissa. Tämä neljän tähden hotelli oli todellakin tähtensä ansainnut! Hotellihuone oli tilava ja jokaisessa huoneessa oli parveke/pieni takapiha, jonne pääsi vaikka keskellä yötä nauttimaan Välimeren tuulien hyväilystä. Huoneissa toki oli ilmastointijärjestelmät jos olonsa alkoi tuntea liian tukalaksi.
                      Paikalliset ihmiset ovat huumorintajuisia, kohteliaita ja suurin osa ymmärtää ja puhuu suomea. Hotellin henkilökunta sai turistit tuntemaan itsensä melkein aatelisiksi, sillä palvelu oli niin hyvää. Henkilökunnalle on annettu selvä ohje, että asiakkaat on saatava viihtymään hinnalla, millä hyvänsä. All Inclusive -lomamme ansiosta ruoka oli katettu noutopöytiin kolme kertaa päivässä, jolloin sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Myös juomat ja naposteltavat olivat saatavissa pitkin päivää veloituksetta.
                      Rodoksella kannattaa ehdottomasti vuokrata auto päiväksi ja kiertää sillä koko saaren ympäri. Näin näkee hieman sitä "normaaliakin" elämää turistirysien ulkopuolella. Mutkaiset tiet jyrkänteiden reunalla, oliivipuutarhat ja jylhät maisemat antavat piristysruiskeen elämään. Ajoimme vähän syrjempään suunniteltulta ajoreitiltämme ja löysimme eräästä paikasta portaat, jotka veivät kappeliin vuoren päälle. Näky oli silmiä hivelevä, autot näkyivät vuoren juurella noin millimetrin kokoisina täplinä. Vuokratkaa siis auto ja tutkikaa syrjäisempiä paikkoja, sieltä löytää parhaat paikat.
                      Rodoksella oleva antiikin ajoilta raunioitunut akropoli Lindos ja Athenen temppeli vetävät puoleensa turisteja saaren joka kolkasta. Raunioitunut temppeli sijaitsee kukkulan päällä ja Lindoksen kylä kukkulan juurella. Lindos on perinteinen kreikkalaistyylinen kylä valkoisine kivitaloineen. Tunnelma kylläkään ei ole perinnettä nähnytkään; kylästä on tullut hirveä krääsän ja piraattikopioiden kauppapaikka suuren turistivirran takia. Jos siis jaksat kirjaimellista helvettiä maan päällä, ja kävellä kylän halki Lindoksen kukkulalle, niin kärsimys palkitaan. Hulppea näkymä merelle ja kosketus antiikkiin saavat unohtamaan alapuolella sijaitsevan piraattipesäkkeen.
                      Yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on totta kai Rodoksen kaupunki, eritoten vanhakaupunki, joka löytyy myös Unescon maailmanperintöluettelosta. Vanhankaupungin keskipisteenä on Suurmestarien palatsi, jossa historiasta kiinnostuneet voivat ammentaa tietouttaan kahdessa eri museossa ja käydä muinais- ja keskiajan näyttelyissä. Kaupungissa on myös 1300-luvulta säilynyt Johanniittainkatu, jonka varrella voi ihastella ajan arkkitehtuuria lähietäisyydeltä. Johanniittainkatua käytetään todella usein filmauspaikkana tunnelmallisuutensa vuoksi. Vanhassakaupungissa on myös paljon muita näkemisen arvoisia paikkoja, jos siis matkustat Rodokselle, käy ihmeessä vanhassakaupungissa!
                      Rodos on siis täydellinen matkakohde kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille henkilöille, mutta miksei myös auringonpalvojille. Kahdeksan päivän lomasta seitsemänä päivänä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli yli 30C, lokakuussa! Vaikka olisitkin menossa Rodokselle vain auringon ja rannan takia, niin saat kyllä rahoillesi vastinetta. Ixian alue on saaren "tuulisella" puolella, joten 30 asteen lämpö ei edes tunnu kuumalta hienoisen tulenvireen kutitellessa kuumaa hipiääsi. Muista kuitenkin aurinkorasva!

Rodos matkakohteesta muualla:



3 kommenttia:

  1. Turistit eli me itse ollaan syypäitä tuohon Lindoksenkin "turistihelvettiin"! Lindoksen temppeli kuitenkin on todella mahtava sekä raunioituneena muistomerkkinä että sieltä korkeuksista avautuvan näköalan vuoksi. Kaiken kaikkiaan Rodos on niitä Kreikan kaupallistuneimpia saaria ihan siitä suuresta turistivirrasta johtuen, sitä aitoa peinteistä tunnelmaa löytyy enää vaan sieltä vanhankaupungin kaduilta (niitä turistikrääsää myyviä kauppoja lukuun ottamatta) sekä pienistä kaukaisista kylistä.

    VastaaPoista
  2. Itsekin vuokraan Rodoksella aina auton alle ja huristelen sillä saarta ristiin rastiin. Ne aidoimmat kohteethan ovat kaukana muiden turistien poluilta ja suurimmista asutuskeskuksista. Itse arvostan luonnonrauhaa ja ihastuttavia pikkurantoja tulee rannikkoa pitkin ajellessa vastaan usein, eikä niillä todellakaan tarvitse pelätä kuulevansa humppaa ja joutuvansa katselemaan muita lomalaisia. Vuokrahinnat ovat myös pysytelleet lähes samoina viimeisten vuosien aikana, vain muiden tielläliikkujien arvaamaton ja liikennesääntöjä tuntematon ajotapa hieman raisttaa.

    VastaaPoista
  3. Lokakuussa harvoin päästään missään puolella Kreikkaa enää nauttimaan 30 asteen lämmöstä, eli sellaista ei omalla lomalla kannata odotella. Pikemminkin tuollainen 15 - 20 astetta on se lokakuun keskilämpö päiväsaikaan, tuurista riippuen. Sekin kuitenkin on ihan mukava meille suomalaisille, koska eihän kotimaassakaan kesällä taida juuri sen enempää lämpöä olla.Merikin on vielä mukavan tuntuinen hipiällä, ja sateita saattaa tulla silloin tällöin, joten sateenvarjo kannattaa pakata varmuuden vuoksi mukaan.

    VastaaPoista

Paikkoja ja ihmisiä

Maita ja kaupunkeja joista on omakohtaista kokemusta. Aina kun ehdin, yritän kirjoittaa yhdestä kohteesta tai kokemuksesta. Kommentoikaa lukemaanne ja tuokaa omia kokemuksianne ja näkemyksiänne peliin.