keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Rooma

Rooma, Colosseum
Rooma, Italia
Vierailin viimeksi Roomassa 90-luvun lopulla. Kaupunki on kuin suuri ulkomuseo. Nähtävyyksiä mitä muualla on yksi tai kaksi on Roomassa kymmeniä tai satoja. Näkemistä ja tekemistä Roomassa riittää vaikka kuinka pitkäksi ajaksi.

Sanonta "kaikki tiet vievät Roomaan" tarkoitti aikanaan sitä, että Rooma oli maailman keskipiste. Tiet rakennettiin aina Roomasta kohti provinsseja. Teitä pitkin sotajoukot kulkivat kohti uusia taistelutantereita. Samoja teitä pitkin joukot palasivat mukanaan ryöstösaalista ja orjia. Rooman valtakunnan teitä pitkin kuljetettiin jo silloin miljoonakaupungiksi nousseeseen Roomaan ruokaa ja muita tarvikkeita.

Rooma oli aikanaan koko maailman keskus, nyt se on "vain" Italian pääkaupunki. Italia itsessään on paljon nuorempi "keksintö" kuin Rooma konsanaan. Vielä Rooman valtakauden alussa nykyisen Pohjois-Italian kaupungit taistelivat Roomaan vastaan Kelttien kanssa.

Rooman nähtävyydet:


Eräs ihmiskunnan hienoimpia rakennusmonumentteja on Rooman Colosseum. Ihmeteltävää siinä on sen suuri koko ja se, että se yhä seisoo pystyssä. Lähes kaikki maailman ikivanhat monumentaaliset rakennukset ovat joko uskonnolliseen tarkoitukseen rakennettuja, ovat hautamuistomerkkejä tai hallitsijan palatseja. Colosseum on rakennettu "arkipäiväiseen" käyttöön koko kansalle ja siitä on uskonnollisuus kaukana. Colosseum on valtava areena jota reunustaa suuri taidokkaasti rakennettu katsomo. Toimivuudessaan se vetää vertoja mille tahansa nykyajan monitoimihallille. Alunperin areena voitiin jopa täyttää vedellä ja meritaistelut voitiin tuoda näyttämölle koko kansan ihailtavaksi. Katsomoon mahtui jopa 50000 katsojaa seuraamaan kun gladiaattorit ottivat mittaa toisistaan tai kun kuolemaan tuomitut menettivät henkensä villipetojen kynsissä. Nykyajan todentuntuisemmatkaan elokuvat eivät pääse lähellekään Colosseumin tunnelmaa. Veri valui oikeasti, tuskan huudot olivat todellisia ja kuolemaa ei näytelty.

  • Rooma linkki (roomaan.com sivusto)

3 kommenttia:

  1. Rooma on ihastuttava sekoitus historiaa ja nykyajan tunnelmaa. Historiallisia nähtävyyksiä riittää jokaiseen makuun, ja niiden välillä voit lepuuttaa jalkojasi jossakin Rooman sadoista kahviloista. Vatikaanissa voit ratkoa sen saloja Dan Brownin romaanien tyyliin ja Colosseum suorastaan huokuu surullisentuntuista gladiaattorihenkeä ja leijonille syötettyjen kristittyjen haamuja. Liikenne on kaoottista, kuten kaikkialla Italiassa, ostosmahdollisuudet loistavat, ja romantiikkaa leijuu ilmassa. "Leipää ja sirkushuveja" on siis luvassa...Matkusta mieluimmin keväällä tai syksyllä, sillä roomalainen keskikesä voi pahimmillaan olla todella tukahduttava.

    VastaaPoista
  2. Veipä oman tienikin kerran sinne Roomaan, muun Italian kiertelyn aikana. Itse en ole lainkaan suurkaupunkien ystävä, joten Rooma kaupunkina oli sekin kaoottisuutensa vuoksi pettymys mutta sen nähtävyydet kyllä tekivät vaikutuksen. Uskomatonta, kuinka suuria rahamääriä ennen muinoin laitettiin rakentamiseen ja kuinka ihmistuska oli se paras vetonaula. Vatikaaniin ihastuin sen arkkitehtuurin ja taiteen vuoksi, en uskonnolisista syistä, koska katolilainen kirkko on mielestäni aivan järjettömästi ajasta jäljessä.

    VastaaPoista
  3. Itte en Roomasta tykännyt yhtään, vaan sen historialliset rakennukset sykäytti ja Vatikaanin alue. Itse kaupunki on kapeakatuinen, meluinen ja jopa suttuinen, suurin osa kerrostakloistakin kaipaisi maalausta. VAikka kaikki tiet vievätkin tarun mukaan Roomaan, omani ei ainakaan toistamiseen vie!

    VastaaPoista

Paikkoja ja ihmisiä

Maita ja kaupunkeja joista on omakohtaista kokemusta. Aina kun ehdin, yritän kirjoittaa yhdestä kohteesta tai kokemuksesta. Kommentoikaa lukemaanne ja tuokaa omia kokemuksianne ja näkemyksiänne peliin.